Eläinkunnassa vietettiin häitä. Nuori kyyhkynen oli menossa naimisiin kauniin harmaan kyyhkysen kanssa. Kaikki lähistön eläimet oli kutsuttu paikalle.
Harakka kutsuttiin myös, vaikka asiasta tunnettiin huolta. Hänen huono maineensa oli yleisesti tiedossa.
”Hän varastaa kaiken, minkä käsiinsä saa”, totesi vanha sammakko.
Ja hän oli oikeassa. Hänen ennustuksensa kävi toteen.
Kun hääjuhla oli parhaimmillaan, harakka käytti hyväkseen yleistä hulinaa. Vartioimattomalla hetkellä hän sujautti vaivihkaa taskuunsa kahvilusikan ja pienen lasipikarin. Hän kiersi juhlapöydän ja nappasi posliinisen sokerikon. Hän laittoi sen nahkaiseen käsilaukkuunsa.
Hän luuli, ettei kukaan nähnyt häntä. Hän ei tiennyt, että tikka, susi ja hilleri tarkkailivat häntä etäältä. Sillä hetkellä he ajattelivat, ettei tällaista rikkomusta pitäisi sietää. Toisaalta he eivät halunneet pilata yleistä tunnelmaa hätiköidyllä toiminnalle. Nämä kolme tarkkailijaa kertoivat kaikesta muille eläimille.
”Voimme elää ilman noita muutamaa esinettä”, sanoi sininen pöllö.
”Tiedän, ettei kyse ole arvotavaroista. Tässä on kyse ennen kaikkea periaatteesta”, hevonen vaati.
”Jonkun pitäisi sanoa se hänelle päin naamaa! Tällaista käytöstä ei hyväksytä sivistyneessä seurassa! Se on luvatonta!” sanoi sisilisko.
”Pyhä totuus”, mäyrä myöntyi. ”Meidän täytyy puhua harakalle suoraan ja vakavasti. Kysymys kuuluu, kuka ottaa hoitaakseen tämän epämiellyttävän tehtävän?”
Musta kissa huokaisi. Kukaan ei selvästikään halunnut selvittää tätä tukalaa asiaa. Kaikkien mielestä se oli noloa.
Jalolla riikinkukolla oli kuitenkin selvä näkemys: ”Täällä läsnä olevan kultakuoriaisen pitäisi puuttua asiaan. Hän on rehellinen, totuudenmukainen, sovinnollinen ja osaa myös puhua. Ei häntä suotta kutsuta niin upealla nimellä – kultakuoriainen. Latinaksi Cetonia aurata”.
”Minäkö?” kuoriainen ihmetteli.
”Kyllä. Sinä olet paras valintamme! Kukaan muu ei sovellu hoitamaan koko tapausta hienovaraisesti”, arvokas lintu sanoi.
”No hyvä on, otan tehtävän vastaan. Lopputuloksesta en kuitenkaan mene takuuseen!” ehdotettu ehdokas sanoi.
”Mainiota! Mahtavaa! Tiesin, että sinuun voi luottaa”, vaatetäi riemuitsi.
Kultakuoriainen lähti heti harakan luo. Tämä istui huoneen nurkassa juomassa kahvia.
”Anteeksi, että häiritsen sinua näin kunniakkaassa toiminnassa. Minulla on sydämelläni eräs ikävä tapaus”.
Harakka valpastui. Hyönteisedustajan saapuminen yllätti hänet.
Kultakuoriainen aloitti heti: ”Menen suoraan asiaan, jotta emme hukkaa aikaa. Sinut on nähty tänään käsittelemässä tiettyjä esineitä luvattomasti. En halua sanoa suoraan, että varastit. En aio tutkia taskujasi. Tiedän hyvin, että sinulla on siellä lusikka, pikari ja käsimatkatavaroissasi sokerikko”.
Syytös hämensi harakan. Ensin hän punastui häpeästä a posléze propukla v pláč.
”Voi minua parkaa! Voi minua onnetonta! En mahda mitään sille, mitä tein! Epäsosiaalinen käytökseni johtuu geeneistä, jotka olen tahtomattani perinyt esi-isiltäni”.
Kultakuoriainen kuunteli tarkasti. Sitten hän sanoi: ”Kollega, ei tehdä tästä numeroa. Lyhyestä virsi kaunis, palautat ne tavarat”.
Lintu nyökkäsi myöntävästi.
”Seuraavalla kerralla, kun järjestetään jokin tapahtuma, saavut paikalle taskut kiinni ommeltuina ja ilman henkilökohtaisia asusteita. Tämä ennaltaehkäisevä toimenpide takaa, ettei julkisten kokoontumisten aikana katoa mitään. Suostutko tähän?”.
Mustavalkoinen lintu nyökkäsi.
”Olen iloinen, että pääsimme sopimukseen”, kultainen kuoriainen sanoi. Sitten hän poistui.
Eläimet odottivat jo kärsimättöminä hänen paluutaan.
”No? Miten kävi?” läsnäolijat kysyivät.
Kultakuoriainen kertoi heille totuudenmukaisesti kaiken.
”Tiesin, ettet tuota pettymystä!” käki hihkaisi.
Yhtäkkiä kaikki oli ratkaistu. Hyvä mieli palasi jälleen kaikkien keskuuteen. Häävieraat juhlivat ja pitivät hauskaa huolettomina. He nauttivat täysillä noiden juhlahetkien tunnelmasta.
Siitä lähtien kenenkään ei tarvinnut pelätä, että harakan taholta uhkaisi mikään kömmähdys.
pkjablunka.substack.com/s/suomi-tarut