Kissakuningattaresta
Oletteko koskaan kuulleet kissavaltakunnasta? Eräs sellainen sijaitsi kahden kirjavan kukkulan, kolmen pistävän vuoren ja kymmenen sateenkaarijoen takana.
Sitä hallitsi viisas ja oikeudenmukainen kissakuningatar Marta Ensimmäinen. Hänen siroa vartaloaan peitti lumivalkoinen, sileä turkki. Hän katseli ympäröivää maailmaa lemmikinsinisillä silmillään.
Hän istui valkopökkipuusta valmistetulla valtaistuimella. Hänen pienet tassunsa olivat ristissä ja hän kehräsi tyytyväisenä. Kaikki rakastivat häntä hänen lempeän ja ystävällisen luonteensa vuoksi.
Hän piti alamaisistaan erinomaista ja esikuvallista huolta.
Jokainen tässä kukoistavassa valtakunnassa sai päivittäin ilmaisen kulhollisen lämmintä maitoa sekä hunajaisen leivoksen, joka oli täytetty jauhetuilla rusinoilla ja manteleilla.
Hallitsija antoi säädöksen, joka määräsi, että lounaan jälkeen jokaisen on pakko nukkua tunti.
Sinä vuonna valtakunta valmistautui suurenmoiseen juhlaan. Kaksikymmentäviisi vuotta oli kulunut kissaimperiumin perustamisesta.
Koko maa odotti innolla, miten juhlistaa tuota merkittävää päivää. Suurimmat valmistelut olivat käynnissä pääkaupungissa, Kissalassa. Kaikki talot, kadut, syvennykset ja puistot oli koristeltu juhlavasti. Aukioita ja julkisivuja reunustivat tuoksuvat kukat ja värikkäät nauhat. Jokaisessa pienessä talossa liehui lippu, jossa olivat kuninkaalliset tunnukset.
Koristelu vei kokonaisen kuukauden.
Ensimmäisenä lauantaina pääsiäisen jälkeen Kissalaan saapui vieraita kaikilta suunnilta.
Heti aamusta alkaen linnan pihalla soitti kissayhtye, jota johti vanha harmaa kolli.
Juhla huipentui iltapäivällä. Paikalliset asukkaat ja ulkomaiset vieraat kokoontuivat laajaan linnanpuutarhaan.
Sinfoniaorkesteri soitti kissojen kansallislaulun.
Läsnäolijat huusivat: "Hoosianna! Hoosianna! Kauan eläköön viisas kuningattaremme!"
Sitten onnittelijat astuivat esiin. He toivottivat kuningattarelle kaikkea hyvää ja paljon terveyttä.
Sen jälkeen alkoi vapaa hauskanpito.
Tänä merkittävänä päivänä yleisölle oli varattu valtava määrä kaikenlaisia makeisia.
Kissaleipurit olivat valmistaneet epätavallisia herkkuja. Ja valinnanvaraa oli todellakin paljon. Leveät pöydät notkuivat koristeltujen kermaviilukakkujen, mureiden vaniljastruudelien, punssileivosten, kanelipiparkakkujen, pähkinäkääretorttujen, marsipaanimakeisten, kuohkeiden kermarullien ja muiden upeiden herkkujen painosta. Tietenkään hienot suklaiset kissankielet eivät saattaneet puuttua.
Juhla venyi myöhäisiin iltatunteihin. Kuningatar meni nukkumaan viimeisenä. Hänen täytyi nimittäin saattaa kaikki vieraat ja arvovieraat matkaan.
Seuraavana päivänä tapahtui kummallinen asia. Linnan eteen pysähtyi kaksi tummaa vaunua. Ensimmäistä, pienempää vaunua, veti kaksi sinistä kollikissaa. Toisen, suuremman suljetun vaunun, toi kolme ruosteenväristä kollia.
Vaunuista astui ulos musta kissanoita ja pyysi heti päästä kuningattaren puheille.
Hallitsija ihmetteli tätä suuresti. Hän oli kuullut velhosta erilaisia huonoja huhuja.
Siitä huolimatta hän otti hänet vastaan.
Noita kumarsi syvään ja sanoi imelällä äänellä: "Kaikkein kirkkain kuningatar, vaikka et kutsunut minua eiliseen juhlaan, en silti unohtanut sinua. Toin sinulle lahjan."
"En ole pyytänyt sinulta mitään."
Ennen kuin Marta Ensimmäinen ehti toipua, noita mumisi: "Miau-mne-mno." Hän taputti tassujaan, ja sillä hetkellä ilmestyi kuusi vantteraa ruosteenväristä kollia. He olivat niitä, jotka vetivät suurta katettua vaunua. He kantoivat olkapäillään leveää sänkyä, joka oli valmistettu puhtaasta kullasta.
Kuningatar katsoi lahjaa hämmentyneenä.
"Mitä minä teen tällaisella kalleudella? Olen vuosia tottunut yksinkertaiseen tammiseen sänkyyni."
"Eihän Teidän kuninkaallinen korkeutenne nuku tavallisella puulaverilla," vieras tivasi, "se ei sovi yhteiskunnalliseen asemanne!"
Ei auttanut muu. Hallitsija ei voinut kieltäytyä lahjasta. Hän ei halunnut loukata noitaa.
Komeat kollit tarttuivat vanhaan sänkyyn ja kantoivat sen ullakolle.
Noita hyvästeli kuningattaren kiireesti.
Sinä iltana Marta Ensimmäinen kävi ylelliseen vuoteeseen. Heti kun hän veti untuvapeiton päälleen, hän nukahti välittömästi.
Aamulla kamarineito ihmetteli kovasti, ettei kuningatar ollut vielä hereillä. Hän oli aina ollut aamuvirkku. Hän herätti muut. Ja tänään hän vain nukkua porskuttaa!
"Antaa hänen vain nukkua! Viime päivinä hän ei ole nukkunut paljoa."
Keskipäivällä palvelija astui varovasti huoneeseen. Kuningatar makasi sängyssä ja nukkui sikeästi.
"Korkeutenne! Korkeutenne!" sanoi palvelijatar hiljaa.
Hallitsija ei hievahtanutkaan.
"Teidän Jalosukuisuutenne, on aika nousta! Aurinko on jo korkealla horisontin yläpuolella. Jalot vieraat odottavat audienssia!"
Kuningatar ei kuitenkaan avannut silmiään.
Hovineito astui lähemmäs ja kutitti Majesteettia kevyesti leuan alta.
Tämä hengitti tyytyväisenä.
Kamarineito säikähti. Hän juoksi itkien ulos makuuhuoneesta. Hän kertoi kaikille, mitä oli tapahtunut. Välittömästi kutsuttiin paikalle kolme kuninkaallista kissalääkäriä.
Oppineet lääkärit yrittivät herättää nukkuvaa. Yksi heistä jopa nipisti häntä vasemmasta tassusta. Turhaan.
"Kuningattaremme on luultavasti sairastunut unitautiin!" väittivät nuo kunniarvoisat oppineet yksimielisesti.
"Mitä te aiotte asialle tehdä?" hoviväki kysyi.
Viisaat päät vain kohauttivat hartioitaan.
"Ehkä jokin yliluonnollinen voima on lumonnut hänet," keksi ensimmäinen kamariherra.
"Jos se on totta, niin loitsuja ja taikoja vastaan lääketieteemme ei mahda mitään," sanoivat arvostetut lääkärit.
"Annan siitä kissansieluni pantiksi, että tässä on kissanoidan kynnet pelissä!" sanoi kuninkaallinen seremoniamestari.
Lääkärit lähtivät tyhjín toimin.
Vielä samana päivänä kutsuttiin kiireesti koolle kissojen ylin neuvosto. Se antoi julistaa murskaavan uutisen koko maassa.
Alamaiset olivat siitä surullisia ja onnettomia. He itkivät vilpittömästi hyvän ja rakastetun hallitsijan vuoksi.
Kaikkialla liehuivat mustat nauhat.
Aika kului hitaasti. Kuningatar oli nukkunut jo kokonaisen viikon!
Rauhan keskeytti outo tapahtuma.
Linnaan ilmestyi tuntematon, suloinen pieni kissanpentu. Kukaan ei tiennyt, mistä se oli loikannut paikalle.
Heti se aloitti: "Minä tiedän, miten tuo onneton kirous murretaan!"
"Sinäkö?" kissayhteisö nauroi, "eivät siinä onnistuneet edes maineikkaat oppineet! Mene kotiin äitisi luo! Maitoa valuu vielä suupielistäsi."
Pieni pentu ei kuitenkaan antanut periksi.
Se sanoi: "Kun kuningatar ei enää makaa kultaisessa sängyssä, ei taikavoimakaan enää vaikuta!"
"Ehkä hän on oikeassa," hoviväki myönsi.
Ja toden totta. Kun ensimmäinen kamariherra kantoi kissakuningattaren sylissään pois vuoteesta, tapahtui ihme. Marta Ensimmäinen virkosi jälleen.
Hoviväen riemulla ei ollut rajoja.
"Mitä tämä melu on? Kuka minua häiritsee? Nukuin niin makeasti," sanoi maan ensimmäinen kisu. Hän haukotteli tyytyväisenä ja venytteli pitkään.
"Aivan kuin olisin nukkunut kokonaisia päiviä. Ja miten kauniita unia näinkään valtakunnastamme."
Hoviväki hymyili suloisesti ja silitti häntä hellästi tassuista.
Sitten he kertoivat hänelle, mitä oli tapahtunut. Kuningatar kuunteli tarkasti. Häntä hävetti, että hän oli antanut itsensä tulla niin petetyksi ja huijatuksi. Hän käski tuoda jälleen vanhan sänkynsä.
"Mitä teemme tuolle taikasängylle?" kamarineito kysyi.
Kuningatar tiesi jo, mitä vastata: "Viekää kultainen sänky kultasepälle. Sulattakoon hän sen uunissa ja valmistakoon siitä niin monta pientä mitalia, kuin maassa on kissoja ja kolleja. Ja tuon pienen kissanpennun, pelastajani, ylennän täten aatelissäätyyn!"
Kuten hän määräsi, niin myös tapahtui.
Siitä lähtien jokainen alamainen kantoi kaulassaan vaaleanpunaista samettinauhaa, johon oli ripustettu pieni kultainen laatta. Sen kääntöpuolella oli kuvattuna kuningatar Marta Ensimmäinen ja etupuolella tuo rohkea kissanpentu.
Kun uutinen tavoitti kissanoidan, hänen sydämensä halkeasi raivosta.
Kukaan ei kuitenkaan säälinyt häntä.
Ja niin ympärillä vallitsi jälleen rauha ja hiljaisuus.