Las Vegasin baarissa

     Olen Las Vegasissa! Viimeinkin! Minä, tavallinen poika unohdetusta valakkilaiskylästä. Minun on myönnettävä, että olen Las Vegasissa ensimmäistä kertaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni! Sanotaan, että se, joka ei ole käynyt Las Vegasissa, ei ole nähnyt Amerikkaa!

     Nyt seison juuri erään baarin edessä. Sen nimi on ”DREAM”. Kuvaava nimi. Ehkä yllätyyn iloisesti.

     Astuin sisään. Huomasin olevani tyhjässä ravintolassa. Ympäristö näytti melko kotoisalta. Hämärä valaistus, miellyttävä musiikki soi hienovaraisesti. Ei ristinsieluakaan missään. Se on erikoista. Baarit ovat yleensä täynnä, varsinkin tähän yöaikaan. Melko omituinen baari. Pitäisikö minun sittenkin palata takaisin? Mutta kun kerran olen jo täällä...  

     Istuuduin baarituolille. Pakotin itseni yskäisemään.

     Sillä hetkellä tiskin taakse ilmestyi kookas baarimikko. Valkoinen paita ja musta rusetti. Musta mies. Hän näytti aivan Cassius Claylta. Kuin ilmetty kopio. Hän paljasti minulle kiiltävän valkoisen purukalustonsa. Huomasin, että hänen hiuksensa olivat voimakkaasti pomadatut. Niistä lähti erikoinen eläimellinen tuoksu.

     ”Hyvää päivää, herra, mitä teille saisi olla?”

     Minua hämmästytti suuresti, että baarimikko hallitsi kieltämme. Ehkä hän on joku emigrantti? Musta mies ja emigrantti? Totta puhuen hän ei näytä emigrantilta. Tästä riittää kerrottavaa kotona!

     ”Tuo mies sopisi johonkin mainokseen. Vaikka partaveden tai suihkusaippuan mainokseen”, ajattelin.

     ”Mitä se saisi olla, herra?” hän kysyi uudestaan.

     Täräytin lonkalta: ”Vaikka Mary... Yksi kunnon Bloody Mary.”

     Hän ryhtyi valmisteluun. Oli ilo katsella häntä. Hän kaatoi shakeriin jäitä, lisäsi tomaatti- ja sitruunamehua, vodkaa ja viimeisteli kaiken lorauksella Worcestershire-kastiketta. Hän maustoi sisällön suolalla ja pippurilla. Hän ravisti seosta perusteellisesti. Hän kaatoi punaisen nesteen long drink -lasiin ja koristi sen varsisellerillä.

     ”Mies tuntee asiansa”, arvioin hänen suoritustaan, – ”tietysti, onhan hän ammattilainen.”

     Valmistus kesti vain muutaman minuutin.

     ”Olkaa hyvä, tässä on juomanne”, hän sanoi palvelevasti.

     ”Paljon kiitoksia.”

     Maistoin. Todella herkullinen juoma. Rakastan sitä! Se saa aikaan miellyttävän olon. En ihmettele, että Churchill piti siitä niin paljon.

     ”Ei hullumpaa. Maistuu hyvältä. Kielellä on sellainen hyvä jälkimaku”, sanoin arvostavasti.

     Baarimikko oli vaiti ja seurasi minua tarkasti.

     "Voinko kysyä teiltä jotain?" kysyin uteliaana.

     "Ole hyvä,..."

     "Miten täällä on kuin autiotalossa? Onko täällä kenties raivonnut rutto? Ei vieraita missään? Ei hupia."

     Musta mies hymähti.

     "Tiedättehän, herra, me emme ole mikään räkäinen kapakka. Me olemme vakaa yritys. Meille tulee vain valittuja ja sivistyneitä vieraita. Emme tarvitse tungosta. Se ei ole tavoitteemme. Me haluamme nähdä tyytyväisen asiakkaan, vaikka hän olisi vain yksi. Ja tällä hetkellä se olette te."

     "Täällä on varmaan aika suolaiset hinnat", ajattelin, "mihin ihmeeseen olen oikein tunkenut?"

     Baarimikko jatkoi: "Mutta teitte hyvin, ystäväiseni, kun vierailitte luonamme. Kuten sanoin, arvostamme vieraitamme valtavasti. Siksi heillä on myös tiettyjä etuja."

     "Ja millaisia, saanko kysyä?"

     "Joka tulee luoksemme, maksaa kulutuksesta vain kolme dollaria. Joi hän sitten yhden lasillisen tai vaikka kymmenen tai koko pullon. Aina sama hinta."

     "Siinä ei ole valittamista! All inclusive!"

     Mies nyökkäsi.

     "Vain kolme dollaria? Se tekee..."

     Laskin päässäni summan nopeasti valuuttaamme.

     "Se ei ole mahdollista! Kolmella dollarilla ei saa edes tulitikkurasiaa!" 

     "Haluan vielä kerran korostaa, ettei kyse ole rahasta, vaan asiakkaiden tyytyväisyydestä. Se on prioriteettimme! Haluamme, että he palaavat mielellään takaisin."

     "Hm," sanoin mietiskellen, "olen aina luullut, että Amerikassa on kyse ennen kaikkea bisneksestä. Missä on se raaka kapitalismi? Ja nyt tämä!"

     "Bisnes on bisnestä, siinä olette oikeassa. Me olemme poikkeus, joka vahvistaa säännön."

     Bloody Mary katosi lasista, en edes tiedä miten.

     "Onko teillä giniä täällä?" kysyin varovasti.

     "Giniä?" hän sanoi näennäisen epäröiden. "Tietenkin! Mitä haluatte? Englantilaista Beefeater Giniä? Vai kenties Gin Marea tai Gin Bombay Sapphieria? Tarjoilemme myös Brockmans Giniä. Siinä on vahvoja katajan ja korianterin vivahteita, joita täydentävät mustikan ja karhunvatukan sävyt."

     "Sitten kaksi Brockmans Giniä. Yksi minulle, toinen teille."

     "Paljon kiitoksia, herra, olette erittäin ystävällinen. Kohotan mielelläni maljan kanssanne."

     Molemmat joimme. Sanaakaan sanomatta.

     "Jos sallitte, maistaisin vielä kunnon viskiä. Teidän omaanne. Jotain todella laadukasta. The best quality.... Mitä voitte tarjota minulle? Jotta minulle jäisi yrityksestänne vain parhaat muistot."

     Oli nähtävissä, että kiinnostukseni ilahdutti häntä.

     "Meillä on täällä kaikkia tunnettuja laatuja. Jack Daniel's, Woodford Reserve, Blanton's, Jim Beam, Knob Creek, Ten High. Riittää, kun vain valitsette."

     "Vaikka sitten Four Roses -bourbonia. Sen sanotaan olevan hyvää."

     Tiesin vallan hyvin, että kaikki tämän väkevän alkoholijuoman amerikkalainen tuotanto menee vientiin. Sillä tavoin yllättäisin hänet. Sellaista hänellä ei varmasti olisi. Mies ei räpäyttänyt silmääkään. Toiveeni ei saanut häntä hämilleen. Hän kurotti baaritiskin alle ja otti esiin kapean pullon.

     "Onko se todellakin sitä aitoa bourbonia?" epäilin.

     Mies synkistyi. Eihän hän voinut punastua, kun oli musta mies!

     "Herra, minun on huomautettava teille painokkaasti, että olemme ensiluokkainen liike. Meillä on vain parasta tavaraa! Takaan sen teille päälläni. Baarimme ei koskaan alentusi tarjoamaan mitään ala-arvoisia, saati väärennettyjä juomia. Minun täytyisi vajota häpeästä maan alle."

     "Hyvä on, hyvä on, en halunnut loukata teitä. Uskon teitä!"

     Hänen kasvonsa saivat jälleen alkuperäisen värinsä.

     "Jottette joutuisi koko ajan näkemään vaivaa. Jättäkää pullo tähän. Jos ette pahastu, palvelen itse itseäni."

     Kaadoin kultaista nestettä laakeaan lasiin ja lisäsin hieman jäitä. Maistelin sitä nautiskellen.

     "Hyvää.... Jumalaista juomaa."

     Pullon sisältö hupeni erittäin nopeasti. Varttitunnin kuluessa se oli tyhjä.

     "Nyt pääsin juuri oikeaan vauhtiin. Ottaisin samppanjaa! Se ei ole vielä ketään vahingoittanut..."

     "Meillä on täällä yli kolmeakymmentä merkkiä. Pääasiassa ranskalaisia. Voisin mainita esimerkkeinä Laurent-Perrierin, Nicolas Feuillatten, Michel Gonetin tai Veuve Clicquot'n."

     "Slaavina ottaisin aitoa venäläistä samppanjaa."

     "No problem!"

     Käden käänteessä tiskillä seisoi suuri vihreä pullo.

     Kuului pamaus. Korkki lensi jonnekin nurkkaan. Poreileva juoma täytti maljan. Baarimikko täytti ensin vain pohjan ja vasta hetken kuluttua hän täytti tulppaaninmuotoisen lasin kahteen kolmasosaan asti herullisella juomalla.

     "Jos saan pyytää, niin mansikan kera."

     "Aito samppanja juodaan periaatteessa sellaisenaan! Ilman mitään! Ilman lisäaineita tai koristeita", baarimikko opasti minua.

     "Meillä tarjoillaan vain ja ainoastaan puhdasta samppanjaa! Muuta ette meiltä saa!" hän pysyi kannassaan.

     "Hyvä on sitten."

     Join hieman.

     "Todella erinomaista! Täydellisesti jäähdytettyä! Taivaallista nektaria!"

     Musta mies kumartui puoleeni ja sanoi puoliääneen: "Tiedättekö, että yksi gramma alkoholia tuhoaa sata aivosolua?"

     "Kuulen tämän ensimmäistä kertaa. Mielenkiintoinen huomio."

     "Halusin vain hienovaraisesti huomauttaa, että pitkäaikainen käyttö aiheuttaa dementiaa. Älkää kuitenkaan ottako sitä henkilökohtaisesti. Kunhan vain puhun, ettei keskustelu tyrehdy."

     "Kiitän teitä sydämellisesti huomautuksesta!"

     "Voinko tarjota teille vielä jotain, herra?" baarimikko kysyi.

     "Rommia!"

     "Kuubalaista? Meksikolaista? Jamaikalaista? Venezuelalaista? Brasilialaista?"

     "Jamaikalaista! Sillä on perinteitä!"

     "Siinä tapauksessa ainoastaan jamaikalaista Captain Morgan -rommia. Se on erinomainen karibialainen rommi. Sen ainutlaatuinen maku muodostuu vuoden kypsytyksestä tammitynnyreissä, ja sitä on täydennetty salaisen yrtti- ja mausteseoksen uniikilla maulla."

     "Luotan teihin. Annan teidän neuvoa. Te olette asiantuntija! Tuokaa sitä tänne."

     Hän kaatoi lasiin kultaista nestettä ja lisäsi kaksi jääpalaa.

     "Toivotan hyvää makuelämystä."

     "Kiitos."

     "En ole koskaan juonut mitään tällaista! Mikä aromi! Täyttä runoutta!" hihkuin ihastuksesta.

     Minun ei ollut vaikea kumota kahta lasillista lyhyen ajan sisällä.

     Ennen kuin ehdin toipua, baarimikko ilmoitti jo: "Ette ole vielä kokeillut tequilaa! Se on suorastaan rangaistavaa! Meillä on täällä kymmenen vuotta vanhoja vuosikertoja. Herradura Reposado, El Jimador Blanco, Sierra Silver, José Cuervo Clásico, Pepe Lopez Gold, Don Augustin Anejo."

     "Tequilasta ei voi missään nimessä kieltäytyä! Mutta minkä niistä valitsisi?"

     "Jos saan suositella, niin Antique Sierraa. Erinomainen kahdesti tislattu kultainen tequila. Se on kauniisti kypsynyt, maultaan pehmeä ja upeasti tasapainossa. Sen kanssa voi kilpailla ainoastaan El Conquistador, valkoinen tequila sataprosenttisesta sinisestä agavesta."

     "Otan vaikka tuon jälkimmäisen."

     Baarimikko otti esiin keraamisen kuksasasen ja kaatoi siihen hieman juomaa.

     "Hän tarjosi sitä minulle varmasti koetellakseen minua. Mutta minäpä tiedän vallan hyvin, miten tätä juodaan! En ole mikään maalaistollo", ajattelin.

     "Saisinko hieman suolaa ja limettiviipaleen?"

     "Tietysti, herra. Tässä on suolasirotin ja limetti."

     Ripautin peukalon ja etusormen väliseen hankaosaan hyppysellisen suolaa ja nuolaisin sen. Join tequilan heti ykkösellä alas. Lopuksi puraisin limettiviipaletta.

     Baarimikko nyökkäsi hyväksyvästi päätään.

     Itseänikin hämmästytti, että pääni oli noiden sekoitusten jälkeen kirkas. En ollut lainkaan humalassa. Jos olisin juonut tällaisen määrän meillä kotikrouvissa, tuntisin olevani kuin karusellissa.

     Mieleni oli kirkas ja hämärtymätön. Alkoholi ei häirinnyt edes liikkeiden koordinaatiota. Mielialani oli erinomainen.

     "Mitä minä oikeastaan olen jo kuluttanut?" pohdiskelin.

     "Ensimmäinen oli Mary, sen jälkeen upea gini, sitten seurasi bourbon. Kaiken kukkuraksi pullollinen samppanjaa. Sitten rommia. Lopuksi tequila. Melkoinen tykitys. Mitähän maksani sanoo tähän? Se ei varmasti pidä siitä!"

     Tällainen kulutettu määrä voi jo aiheuttaa melkoisen alkoholimyrkytyksen. Minun pitäisi jo hillitä itseni. Mutta miten vastustaa sitä, kun kaikki maksaa täällä vain kolme dollaria. Ajatelkaa!

     Sain juuri sopivasti vauhtia päälleni. Pääsin aika hienosti vauhtiin. Joisin vielä jotain. Ei, ei! Nyt riittää! Lopetan!

     Vasta nyt tunsin lievää väsymystä... Puuttuisi vain, että olisin humalassa! Se tästä vielä puuttuisi. En kai minä tee itsestäni nolaa Amerikassa! En ole mikään ammattijuoppo. Juon kyllä halulla, mutta hienostuneesti ja kohtuudella.

     Varmuuden vuoksi teen juopumustestin. Se on yksinkertainen, luotettava ja koeteltu menetelmä! Se toimii aina! Suljin silmäni. Nostin oikean käden etusormen. Suuntasin sen nopealla liikkeellä nenäni päähän. En ohi maalin. Avasin silmäni. Kaikkialla oli pimeää. Pimeää kuin säkissä.

     Tajusin välittömästi, että makaan kotona omassa sängyssäni. Sytytin lampun. Yöpöydällä seisoi pullo. Tartuin siihen varovasti.

     Se oli lähdevettä.

     Katsoin sitä pettyneenä.

     "Siellä baarissa oli sittenkin parempaa. Sellaisia epätavallisia kokemuksia!"

     Suljin jälleen silmäni. Valitettavasti Las Vegas oli kadonnut.

 

 

      https://pkjablunka.substack.com